Virheentarkistusmenetelmien ansiosta itselävistävällä niittaustekniikalla luotujen liitosten laatu on aina täydellinen.
Varmista, että itselävistävät niitit on liitetty oikein. Niitin kannan silmämääräisen tarkistuksen pitäisi osoittaa, onko liitos hyvä, mutta hyvän liitoksen takana on muitakin tekijöitä.
Vahvan ja luotettavan liitoksen osatekijät
Itselävistävä niittaus on yksitoiminen ja kaksipuolinen kiinnitysprosessi, jossa liitoksen muodostaa erityisesti sitä varten muotoiltu ontto tai puoliontto niitti joka liitetään levyyn puristamalla. Käytetyn niitin ja vastimen muotoilu sekä niitattavan levyn materiaali määrittävät liitoksen vahvuuden ja korroosio-ominaisuudet.
Jos liitos halutaan tehdä itselävistävällä niittauksella, on noudatettava tiettyjä perussääntöjä:
- Taipuisan materiaalin on oltava pohjalla.
- Ohuiden ja paksujen osien suhde: pohjalevyn on oltava yli 33 % liitoksen kokonaispaksuudesta.
Itselävistävällä niittaustekniikalla tehtyjen liitosten arviointi
Mittaamalla helposti tunnistettavia muuttujia arviointivaiheessa voidaan luoda tietue, joka toimii vertailukohtana laaduntarkastuksessa koko käyttöiän ajan.
Rakenteita hajottamaton ulkoinen tarkistus voi antaa hyvän käsityksen siitä, onko liitos vaatimusten mukainen. Muutokset esimerkiksi kannan muodossa tai niitin kannan korkeudessa ovat varma merkki siitä, että jokin prosessin osa on muuttumassa.
Liitoksen poikkileikkaaminen arviointivaiheessa antaa tärkeitä tietoja sen ominaisuuksista. Se ilmaisee liitoksen vahvuuden, korroosionkestävyyden ja prosessin tulevan vakauden.
Tasomittari
Ensisijaisessa rakenteita hajottamattomassa prosessitarkastuksessa hyödynnetään kannan tasoa pintaan verrattuna. Manuaalisena tarkistuksena lukemia voidaan ottaa sovituin väliajoin tason mittarilla.
Kun liitos on oikein suunniteltu, kannan tason muutokset pintaan verrattuna ilmaisevat, että jokin on muuttunut kiinnitysprosessissa ja liitoksen vahvuudessa tai korroosionkestävyydessä voi ilmetä ongelmia.
Suunnitteluvaiheessa liitoksesta saadaan nimellinen kannan tasolukema, jossa niitin kanta voi olla hieman päällimmäisen levyn yläpuolella. Tämä on hyväksyttävää edellyttäen, että niitin kannan alaosan ja levyn välinen kontakti on hyvä. Tarkistuskriteerit on määritettävä tässä vaiheessa tallennetun, asianmukaisen lukeman mukaan. Tasomittaria käytetään vain vertailutyökaluna, jolla havaitaan poikkeamat hyväksytystä mallista.
Tasomittari
Ensisijaisessa rakenteita hajottamattomassa prosessitarkastuksessa hyödynnetään kannan tasoa pintaan verrattuna. Manuaalisena tarkistuksena lukemia voidaan ottaa sovituin väliajoin tason mittarilla.
Kun liitos on oikein suunniteltu, kannan tason muutokset pintaan verrattuna ilmaisevat, että jokin on muuttunut kiinnitysprosessissa ja liitoksen vahvuudessa tai korroosionkestävyydessä voi ilmetä ongelmia.
Suunnitteluvaiheessa liitoksesta saadaan nimellinen kannan tasolukema, jossa niitin kanta voi olla hieman päällimmäisen levyn yläpuolella. Tämä on hyväksyttävää edellyttäen, että niitin kannan alaosan ja levyn välinen kontakti on hyvä. Tarkistuskriteerit on määritettävä tässä vaiheessa tallennetun, asianmukaisen lukeman mukaan. Tasomittaria käytetään vain vertailutyökaluna, jolla havaitaan poikkeamat hyväksytystä mallista.
Vetokoe
Paras tapa liitoksen lujuuden testaamiseen on vetokoe. On suositeltavaa käyttää sovelluksessa käytettyjä komponenttimateriaaleja aina kun mahdollista, jotta vältytään harhaanjohtavilta tuloksilta.
Tärkeimmässä vetokokeessa yksittäinen niitti altistetaan leikkaus- ja repäisyjännitykselle vetämällä pohjalevy irti muista levyistä. Niittiliitoksen eheyttä verratessa tärkeimpiä huomioon otettavia tuloksia ovat F-max-arvo ja energian absorbointi leikatessa, joka on yleisin kuormitustapa, ja repäistessä, joka on liitoksen voimakkain kuormitustapa ja paljastaa sen heikkoudet.
Vetokokeessa niittiliitos kiskaistaan rikki. Liitoksen pettämistapa voidaan määrittää rikkoutuneiden osien perusteella. Rikkoutumiskokeen yleisimmät liitoksen pettämistavat ovat:
- Niitin peräpää irtoaa pohjalevystä – ilmenee yleisimmin monikerrosliitoksissa tai kun alalevy on samanpaksuinen tai ohuempi kuin ylälevyt tai kun niitti on ihannepituutta lyhyempi, koska prosessi on rationalisoitu useilla liitoksilla.
- Niitin kanta irtoaa päällimmäisestä levystä – tässä pettämistavassa liitos on mahdollisimman luja kasvattamatta niitin kannan halkaisijaa. Tämä tapa on yleisin kaksikerroksisissa liitoksissa, kun päällimmäinen levy on merkittävästi ohuempi komponentti.
Poikkileikkaus
Poikkileikattujen liitosten makroskooppinen tutkiminen on ainoa tapa arvioida suoraan pinnanalaisia vikoja ja mekaanisesti kiinnitettyjen liitosten rajapintaominaisuuksia. Kun itselävistävä liitos on suunniteltu, on tärkeää tarkistaa, että niittaustyökalut ja niitattava materiaali toimivat alkuperäisen määritelmän mukaisesti tuotannon aikana. Toimivuuden voi tarkistaa mittaamalla perusliitoksen tärkeät parametrit, jotta tuotantoliitoksia voidaan verrata niihin. Parametreja ovat:
- K – kannan taso päällimmäiseen levyyn verrattuna
- i – lukitus pohjalevyyn
- t-min – pohjalevystä jäljellä olevan materiaalin minimimäärä
Mitattuihin parametreihin voi lisätä toleransseja, jos pitävässä liitoksessa voi testien perusteella olla pieniä vaihteluita. Jos liitos on suunniteltu esimerkiksi 0,4 mm:n lukituksella, mutta liitos on pitävä myös 75 prosentin voimalla, alempi toleranssi voi olla 0,3 mm, jos testit sen vahvistavat. On tärkeää, että liitos leikataan keskikohdasta, jotta ”i”- ja ”t-min”-mitat ovat tarkkoja. Mitat voi tarkistaa mittaamalla kannan leveyden ja vertaamalla sitä tarkistettavan niitin kannan tunnettuun halkaisijaan.
Oikea liitos kohteeseesi
On tärkeää että käyttötarkoitukseen suunnitellaan juuri siihen sopiva liitos. Pyydä meidät mukaan jo kehitysvaiheessa, niin takaamme oikean lopputuloksen alusta lähtien.