ToolsControl
Virtaviivainen tehokkuus yhden yhteyspisteen avulla
Nykypäivän kilpailukeskeinen ympäristö aiheuttaa modernille tuotannolle monia haasteita aina alati kasvavasta tuoteversioiden määrästä tiukkoihin aikatauluihin. Pysyäkseen vauhdissa mukana ala pyrkii olemaan entistä joustavampi ja teknisesti osaavampi saavuttaen samalla korkeat tuotantoluvut ja noudattaen kestävän kehityksen standardeja.
Kiristysjärjestelmien onnistunut käyttöönotto on avaintekijä ongelmattoman tuotantoprosessin varmistamisessa, sillä häiriöt voivat johtaa kauaskantoisiin seurauksiin. Kiristystyökalun ongelmat voivat aiheuttaa ei-toivottuja tuloksia ja lamauttaa tuotantolinjat, ellei ongelmaa korjata nopeasti ja tarkasti.
Tähän asti linjan pysäytysmenettely on aina ollut samanlainen. Kun kiristystyökalu rikkoutuu, käyttäjä ilmoittaa ongelmasta. Tämän jälkeen esihenkilö saapuu paikalle tekemään pikaisen analyysin ongelmasta, joka voi olla esimerkiksi jämähtänyt ohjain, ja ainoaksi ratkaisuksi todetaan sen käynnistäminen uudelleen. Tässä kestää kaksi minuuttia, koko prosessissa yhteensä jopa kymmenen minuuttia, ja aikaa kuluu hukkaan. Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa keskimääräinen tahtiaika on 50 sekuntia.
Miksi ottaa riski menettää arvokasta tuotantoaikaa?
ToolsControlin avulla voit mullistaa tuotannon optimoinnin. ToolsControl on palvelinohjainportaali, jonka ansiosta ohjainohjelmistoa voidaan käyttää ilman erillistä laitteistoa. Järjestelmää käytetään kolmessa palvelinyksikössä, jotka ovat niin kutsuttuja solmukohtia. Tämä mahdollistaa ennennäkemättömän käytettävyysajan ja helppokäyttöisyyden. Lue lisää ToolsControlin ominaisuuksista ja eduista.
Lopputulokset ovat seuraavat:
Fyysisten ohjainten määrä linjalla vähenee
Ohjainohjelmiston voi ajaa käyttöpaikan ulkopuoliselle palvelimelle tai paikalliselle tietokoneelle
ToolsControl valvoo jatkuvasti jokaisen yksittäisen virtuaalisen ohjaimen tilaa. Heti havaitessaan jotakin epätavallista se käynnistää itsekorjaustoiminnon, joka korjaa ongelman muutamassa sekunnissa. Tuotanto jatkuu ilman käyttäjän toimia ja tahtiajan puitteissa.
Itsekorjauksen, automaattisen vaihdon varajärjestelmään ja ToolSwap-toiminnot mahdollistaa Atlas Copcon patentoitu yhden IP-osoitteen ratkaisu. Sen sijaan, että jokaiselle työkalulle määritettäisiin eri ohjaimen IP-osoite, ToolsControl määrittää jokaiselle työkalulle saman IP-osoitteen. Näin ollen kaikilla työkaluilla on sama IP-osoite, myös linjan lisävarusteilla.
Kuvittele tilanne, jossa kiristystyökalu lakkaa toimimasta. Tavallisesti yhdistäisit työkalun ohjaimeen ja ohjelmoisit sen uudelleen saadaksesi sen toimimaan. ToolsControlin avulla voit vaihtaa työkalua automaattisesti muutamalla napsautuksella ohjelmistossa. Käyttäjän ei tarvitse tehdä mitään muuta.
Itsekorjauksen, automaattisen vaihdon varajärjestelmään ja ToolSwap-toiminnot mahdollistaa Atlas Copcon patentoitu yhden IP-osoitteen ratkaisu. Sen sijaan, että jokaiselle työkalulle määritettäisiin eri ohjaimen IP-osoite, ToolsControl määrittää jokaiselle työkalulle saman IP-osoitteen. Näin ollen kaikilla työkaluilla on sama IP-osoite, myös linjan lisävarusteilla.
Lue lisää ja inspiroidu!
Kun annat meidän jakaa tietomme ja kokemuksemme, vain mielikuvitus on rajana.